Tietoa hankkeesta

Lue lapselle -hankkeen tavoitteena on innostaa pienten lasten vanhempia lukemaan ääneen lapsille.

Säännöllisesti ääneen lukemalla kehittää lapsen sanavarastoa, tukee lapsen emotionaalista kehitystä ja vaikuttaa ratkaisevasti lapsen tulevaan koulumenestykseen ja lukutaitoon. Pohja lukemiskulttuurille ja lukutaidolle luodaan jo varhaislapsuudessa. Vanhempien merkitys lapsen lukutaidolle on ratkaisevin nimenomaan ennen kuin lapsi itse osaa lukea.

Lue lapselle -hanke koostuu nettisivujen lisäksi monipuolisista lukemiseen kannustavista materiaaleista.

Lue lapselle -toiminta laajeni vuonna 2019 Lukulahja lapselle -ohjelmaksi  ja Lukulahja lapselle -kirjakassi jaettiin neuvoloista kaikille vuosina 2019-2021 syntyneille. Hanke rahoitettiin vuosina 2019–2021 Suomen Kulttuurirahaston tuella. Lukulahja lapselle -ohjelma on jatkunut vuosina 2022 ja 2023 eduskunnan myöntämistä budjettivaroista.

Vuonna 2022 Lukulahja lapselle -ohjelmalle myönnettiin Lastenkirjainstituutin Onnimanni-palkinto vaikuttavasta työstä varhais- ja ääneen lukemisen hyväksi.

Neuvolat voivat tilata ja jakaa kirjakasseja vauvaperheille osana neuvolatarkastusta. Kirjakassien tilaaminen ja toimitus on neuvoloille maksutonta.

 

Yhteystiedot

Lue lapselle -hanketta hallinnoi Lukukeskus.

Asiakaspalvelu:
luelapselle(at)lukukeskus.fi

Tilaa uutiskirjeemme